Huh.

Tänään aamulla heräsin hyvin (levottomasti) nukkuneena ja huomasin että lattia lainehtii vedestä. Ja että mun kannettava on lattialla. Ja sen pohja on kastunut. Seurasi hysteriakiroiluraivariepätoivo-kohtaus, mutta onneksi hiustenkuivaajalla kuivauksen ja parin tunnin rauhassaolon jälkeen uskalsin avata koneen ja pystyin toteamaan, että kaikki hyvin, se toimii, mahtavaa. Oli kiva herätys, kieltämättä tehokas.
Vesi oli peräisin vuotavasta veeseepöntöstämme. Joka ei enää vuoda, onneksi. Mutta ei enää kannettavia lattialle. Ikinä.
Mentiin siinäsittenjossainvaiheessa duuniin ja tarkoituksenamme oli olla siellä neljään-puol viiteen, koska haluttiin käydä postissa. Kollegamme lähti menemään aika pian ku saavuttiin mestoille, jätti meille avaimet ja sanoi että tulee iltapäivällä takaisin. Lounaan jälkeen (minulle: parsakeittoa, jossa juustoa, riisiä+salaattia (muille vielä lisäksi peruna-läskipala-sekoitusta, m-m-mmm)) käytiin caféella ja palattiin La Mariniin. Lapsia alkoi valua tiuhaan tahtiin ja meno oli jossain vaiheessa taas niiiiin kaaottista, jotkut teki rauhassa läksyjä, palapelejä, toiset riehu ja hakkas toisiaan ja oltiin siellä Ainon kanssa kahdestaan töissä, ei millään pystyny venymään joka suuntaan. Pää oli räjähtämäisillään kun kollegamme saapui kello puoli kuusi, puol tuntia ennen sulkemisaikaa. Reilut. Kivat.
Ongelmana on tällä hetkellä, että yksi paikallinen miestyöntekijä vaihtoi maisemaa, eikä tilalle oo tullut ketään toista. Ja tällä viikolla itävaltalainen vapaaehtoistyöntekijä on ilmeisesti rannalla chillaamassa. Tulos: ongelmia ja paljon töitä.

Ei keritty siis postiin, mutta saatiinpa bussiliput Portoviejoon a viernes a las 22:30, matkakohteena Isla de la Plata, mahtavaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa! Yksi parhaimmista jutuista on reissuun lähteminen, ja bussilla matkustaminen on kivaa, tietty bussista vähän riippuen. Vapauden tunne tuli jo lippujen oston jälkeen. Odotan innolla, ilolla, riemulla.
POSITIVE VIBES&LOVE.

Elämää, sitä elämää

Tekee mieli kirjoittaa jotakin jostakin.
Joten kirjoitan.
Tänään en ollut töissä. Flunssa vaivaa ja pään tyynyyn painaa.
Jäljellä NELJÄ viikkoa. Yksi kuukausi. 29 päivää. Lähtöön.
Miten voi olla että aika menee näin nopeasti? Melkein en meinaa uskoa, mutta pakko son kun niin se vaan on!
Harjoittelukin kaiken turhauttavaisuuden keskeltä on mennyt sairaan nopeasti. Mitä olen oppinut? Esimerkkejä:
-tekemään 10 eri palapeliä, mm. Ihaa, Madagascar ja Puuha-Pete aiheisia.
-sanomaan MUY BIEN HECHO!
-istumaan monta tuntia tekemättä mitään erityistä
-kertomaan, että olen Onerva ja Suomestahan tässä ollaan
-olemaan hiljaa ruokapöydässä
-oppinut tekemään matikkapalapelejä, siis sillain, että on kaksi paperia, molempiin tehdään ruudukot, toisen toiselle puolelle piirretään nätti kuva ja toiselle puolelle tehdään laskut, toiseen paperiin kirjoitetaan vastaukset
-tulemaan myöhässä joka päivä töihin
-oppinut tykkäämään murrosikäisen pojan lauluista

Siinä jotain. Melkoisia saavutuksia, varsinkin ekasta olen todella ylpeä, ne palapelit on haastavia!

Täällä jengi tykkää laulaa. Kaikki laulaa. Tai ei kaikki, mutta monet. Ja julkisesti vieläpä - bussissa, kadulla, kaupassa. Millon ikinä tuleekaan sellainen biisi että tekee mieli vähän laulaa, ni eipä sitä paljoa häpeillä, vaan annetaan musiikin viedä mukanaan. Mä diggaan. Laulaminen on positiivista ja vapauttavaa. Suomi on varmaan aika hiljainen paikka mä luulen. Varsinkin tän metelöivän Ecuadorin jälkeen. Täytyy varmaan itse alkaa harrastaa julkilaulamista enemmän, ku palaan Suomeen. Oon myös alkanu tykkää salsasta. Reggaeton ei yleensä vieläkään uppoo, kummallista.
Tykkään ihmisten avoimesta asenteesta ja positiivisuudesta.
En tykkää lirkuttelevista miehistä, niistä on kiva päästä eroon.

Neljä!! viikkoa!! NELJÄ!! VIIKKOA!! Ömmömmöm. Ja yksi päivä.
Toivon, että Suomessa on tosi lämmin kesä jo kun palaan, vähänkö jäädyn muuten. Toisaalta mulla on kyllä ostettuna pari uutta villapaitaa ja pipoa ja villasukkaa joten ehkä pärjään viileämmässäkin. Mutta täällä kun on niin mukavan lämmintä, suurimmaksi osaksi.
Toivon myös että Suomeen on kasvanut vuoria ja muodostunut vesiputouksia ja että se on muuttanut päiväntasaajalle. Vuoria toivon eniten. Vuoret on mun rakkaus, en tiedä miten selviän päivääkään näkemättä vuoria.
Palaaminen 2800 metristä NOLLAAN voi myös tuntua huimalta. Musta tulee huippu-urheilija kun palaan Suomeen. Päätös.



Nyt keskityn kyllä nauttimaan näistä 29:stä viimeisestä päivästä, enkä mieti palaamista ennen kuin palaan. Päätös.

Aion myös syödä avokadoja, banaaneja, mangoja, litsejä ja kroisantteja paljon. Päätös.

Otavalo Otavalo, ja maan suurimmat markkinat

Huhhheijaa mikä päivä takana. Olen onnellinen mutta suuuuper-väsynyt. Neljän tunnin yöunien jälkeen lähettiin freshinä taksilla bussiasemalle ja sit matkattiin kaksi tuntia haisevassa dösässä. Telkkarissa pauhas joku vanha aktion-pätkä, dubattuna tottakai, ja volyymit oli ihan liian kovalla, joten matka oli semi-tuskainen. Onneks Otavalossa oli kohtuu hyvä sää, joten loppupäivä meni mukavasti.
Kauhiaa miten vaikeaa oli päättää mitä kaikkea nappaa mukaan, mutta mutta, mukaan tarttui vaikka mitä. Koruja, paitoja, housuja, riippukeinu, laukkuja, hattu..... Täällä on ihan uskomattoman kauniita käsitöitä, kiinnyn jokaiseen tavaraan samantien kun saan sen itselleni, vaikeaa ostaa tuliaisia muille :------D.
Nohhhhhh, ehkä niitä vielä kerkeää ostaa muualtakin......

Tässä lopputulos minusta shoppingeilun jälkeen, harmi ettei kuvassa näy, kuinka repeemispiseessä mun reppu oli.. (Naama ehkä vähän turvonnu eilisen hippailun jäljiltä, oi voi.) Näytän joltain rokkarilta, jajajajajajajaja! Päässäin perinteinen Ecuadorilainen hattu.



Takastulomatkalla ihastelin maisemia nukkumisen lomasta, aivannnnn uskomattoman kaunista, voin sanoa.


Enää 4,5 viikkoa jäljellä, ihan uskomatonta...............
Tykkäilen kovasti elämästä täällä- mutta kyl on IKÄVÄ ihmisiä, ja sen takia palaan ihan mielelläni kuukauden päästä. Toisaalta ois kiva että kivat ihmiset tulis TÄNNE, se olisi erinomaisen mahtavaa.
<3

Love my job, mate..

Hurhurhur.
Eilen huomasin töissä että yksi seinä on ihan homeen peitossa. Sen jälkeen tuli sellai olo että nyt HEMMETTIIN tästä luukusta, mutta vielä neljä ja puoli viikkoa duunia, siellä nimenomaisessa homeloukussa. Best things in life..
Ja no, luultiin jo että asiat ois muuttunu parempaan suuntaan duunissa, mutta ei. Perhevierailuja ei ole ollut, eikä saatu pitää sitä "koulutuksellista päivää", koska eräs ihana kollegamme piti sen meidän puolesta. Ikävä ihminen. Tosin sen käyttäytyminen ei enää jaksa yllättää, niin monesti se on toiminu niin ajattelemattomasti meitä ja muita vapaaehtoisia kohtaan, en oikein tiedä mikä sitä vaivaa.
Sen käyttäytyminen meitä kohtaan ei todellakaan ole kovin motivaatiota nostattavaa toimintaa. Tekis mieli lopettaa toi scheisse N-Y-T, samantien, heti, eikä koskaan palata sinne takaisin. Ja huomenna ihanat yhdeksän tuntia edessä La Marinissa, aamulla kokous ja iltapäivällä Reunión de Padres de la Familia eli vanhempain-kokous. Sain tänään piirtää sen samaisen noita-akan osoittaman kuvan iltapäivän kokousta varten. Hyvä että voin edes piirustuskyvyilläni olla jotenki hyödyksi, ei siel taida muut oikein piirtää.
Kaikki ketkä luette: eikö olekin mukavaa lukea näin positiivisia kokemuksia harjoittelupaikastamme! VIVE DON BOSCO.
Lapset on kuitenkin suurimmalta osin todella ihania, joten se jaksaa auttamaan töissä.

MUTTA: onneks huomisen työpäivän jälkeen refreshing weekend is about to come!
Ou jee jee. Mennään tinkimään hinnat alas Otavaloon, pikkuostoksille.... Toivon hyvää säätä, ja iloista mieltä.

Sillon kun ketuttaa liikaa duunissa täytyy ajatella kaikkia hienoja viikonloppureissuja, mitä meillä on vielä jäljellä, kuten ehkä Isla de la Plata-saarireissu, Amazonas-viidakkoreissu, Cuenca-kaupunkireissu, ja viimoisena Mindo-ja Esmeraldas-sademetsä-ja rantareissu.

Vähiin käy aika täällä, iik.

Välipurkaus

Monta suomalaista kirosanaa tähän väliin.
Välillä vaan hajottaa tää menomeininki täällä. Hullu meteli duunissa, musiikin ja hälinän sekamelska meinas tehdä mut tänään hulluksi! Yks poika räppää biitin tahdissa, muut tekee läksyjä ja toiset leikkii ja sekoilee ympäri mestoja.
Ja sit noi äijät täällä, ei saa rauhassa kävellä ku joku on jo HOLA BIUTIFUL, preciosas, holaholahola, MMMMUISK, keski-ikäiset miehet moikkailee autoista, ikäloput miehet tarraa reiteen duunimatkalla.
Ehkä tästä saa jo kiinni, että on HIENOA olla valkonaamainen nainen Etelä-Amerikassa.
Pakko oli avautua, koska tänään ketutti tää meno NIIN paljon.

Mindo, que lindo!

Viikonloppu Mindossa oli eri-jees!
Lähdettiin lauantai-aamuna aikaisin Quitosta 7.40 bussilla kohti paratiisimaista Mindoa.
Saavuttiin perille parin tunnin ajomatkan jälkeen. Perillä meitä odotti auringonpaiste ja ehkä noin +25 asteen lämpö. Mindo on pienenpieni kyläpahanen, jossa riittää mukavasti tekemistä, kaunista luontoa, lintuja ja perhosia. Lintuja ei päästy bongailemaan valitettavasti, eli jotain jäi siis seuraavaa kertaa varten. Sademetsän ympäröimä Mindo vetää vahvasti mua puoleensa. Oli ihanaa, mahtavaa, päästä täältä saastepilven keskeltä puhtaaseen ilmaan ja lähelle luontoa. Myös lämmin ilmasto oli kivaa vaihtelua Quiton viileyteen ja sateisuuteen. Mun päähän on jostain syystä tässä lähiaikoina ilmestynyt sellainen Quito-vastaisuus, en oikein jaksa tätä suurkaupunkielämää, en taida olla mikään kaupunki-ihminen. Tän viikonlopun jälkeen vielä vähemmän inspiroi asuminen Quitossa, koska Mindossa oli niin kaunista ja leppoisaa. Voisinpa vaan matkustella viimeiset viisi viikkoa. Oisin viikon Mindossa, vähän rannalla, Amazonilla, Cuencassa......................................... Lista voisi jatkua ja jatkua loputtomiin.

Nokuitennii, tällä kertaa onnistuttiin majoittautumaan mukavaan hostelliin. Hostellin emäntä oli melkoinen persoona, hän kertoi meille kivoja ja ei-niin-kivoja tarinoita muun muassa viidakosta ja ecuadorilaisista ihmisistä..
Aloitettiin päivä heti aktiivisesti, päätettiin mennä kokeilemaan Canopya, joka osoittautui aivan mahtavaksi jutuksi! Puettiin kypärät, valjaat ja hanskat päälle, ja yksi kerrallaan liu'uttiin vaijeria pitkin metsän toiselta puolelta toiselle. Maisemat oli upeat, ja ekan liu'un jälkeen ei jännittänyt enää yhtään, vaan olin aivan haltioitunut. :---)
Meikäläinen.. Jalat ei oo oikeaoppisesti ristissä.. :P
Yhteensä taidettiin mennä kymmenestä eri pituisesta vaijerista, ja jotkut matkat oli nopeampia, jolloin piti vähän jarruttaa käden avulla. Ehdottomasti täytyy päästä kokeilemaan uudestaan. Luultavasti viiden viikon päästä, viimeisenä viikonloppunani Ecuadorissa, suunnataan uudestaan Mindoon päiväksi pariksi, jee-i-jee!


Matkattiin auton takaosassa kohti perhostarhaa, paras tapa matkustaa kuumana päivänä.

Perhosia tarhassa:

Mariposas, man.
Samoja perhosia näkyi myös vapaana liihottelemassa, lähes joka paikassa missä kulki.


Perhostarhan edustalla oli kolibrijuottoloita, joissa pyöri kymmeniä eri kokoisia ja värisiä kolibreja. Upeita ja mahrottoman kauniita otuksia, mutta vaikeasti valokuvattavissa nopeutensa ansiosta... Jos olisi paljon aikaa ja parempi kamera, ei tehtävä ehkä olisi niin mahdoton. Mindossa käykin paljon turisteja bongailemassa lintuja, sillä alueella viihtyy muun muassa tukaaneja.

Perhosten jälkeen oltiin edelleen seikkailunhaluisia, joten päädyttiin ostamaan liput Tubingiin. Tubing on koskessa laskemista sellaisilla renkailla, sitä voi ilmeisesti tehdä yksinkin, mutta tuolla renkaat oli jotenki yhdistetty, ja meitä oli seitsemän laskijaa ja kaksi ammattitaitoista "opasta". Ne hyppi veteen ja ohjasi rengaskyhäelmää parhaista kohdista. Hullut ecuadorilaiset miehet kiljui ja huusi: "Agua, agua!". Täällä ihmiset tykkää pitää meteliä, is nice. Oli se aikamoista menoa, vaatteet kastu litimäriksi, mutta hauskaa oli. Jälkikäteen oli aikamoisen hyvä fiilis, adrenaliinin tuotannon takia mitä luultavimmin. Pöllin netistä kuvan havainnollistamaan sitä kreisiä menoa. FU-UN!!

(http://www.mindo.com.ec/images/contenidos/tubing2=1.jpg)

Lauantaina illalla käytiin vielä kuuntelemassa Mindo Lagolla sammakkojen konserttia, täytyy sanoa että oli aika tunnelmallista. Hienoo meteliä ne piti, yhtään sammakkoa en tosin nähnyt. :<

Sunnuntai oli chillimpi päivä, käytiin sademetsässä katsastamassa kaksi vesiputousta. Rentouttavaa ja kaunista, ja metsä oli upea. Tuli vähän rämmittyä ja kavuttua ylös, ei mikään maailman iisein reitti. Ikävänä seikkana oli kutisevat jalat, mutta onneksi päästiin vähän kahlailemaan vesiputousten läheisyyteen. Mäkäräis-perkeleet oli pistelly antaumuksella meidän koipia naamaansa lauantain aikana, ja nyt kutiseee aivan vietävästi. Limen hierominen pistoksiin jeesas jonkun verran, muttei riittävästi, kortisoniakortisonia.
Vesiputouksille matkamme käy. Eka vesiputous oli aika mini, mutta nätti.
Hermanitas.. 8D



Hyi mikä rumilus, yy yy. Se vielä hengas sellaisessa paikassa, mistä meidän oli pakko mennä, jotta päästiin jatkamaan matkaa. Onneks se säikähti meitä ja meni ton kaatuneen puun alapuolelle piiloon.

La segunda cascada.


Etelän hetelmiä. Naranjas y BANANANANNANANANANA phone!

Oli hullun hauskaa! <3 Ecuador, jälleen kerran <3

Kuvablogautus

Keräsin tähän joitakin kuvia, mitä olen ottanut tähän mennessä reissustani Ekvaattorissa, maailman keskipisteessä.. (Ketuttaa miten nää kuvat menee vähän poukkoillen mutten osaa korjata asiaa tällä hetkellä..)



Lähössä Koivukylän juna-asemalla, 25.2.2010

Alhaalla meidän perhettä, jossa asuttiin kaksi ekaa viikkoa. Perheen äiti (ei kuvassa) oli aivan ihana, huolehtivainen ja auttavainen, tutustui meidän kanssa Quitoon ja oli kuin toinen äiti. :--)

















Virgen de Quito










~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
LAGUNA QUILOTOA




Perinteinen alkuperäisväestön koti. Heillä ei ollut sähköä eikä vesijärjestelmää. Alkuperäisväestö elää maalla paimentolaisina tai maata viljellen. Käytiin tervehtimässä perhettä matkallamme laguuni Quilotoalle.









Käytiin eräänä lauantaina reissulla laguuni Quilotoalla. Laguuni sijaitsee vanhan tulivuoren kraaterissa. Vesi oli kylmää, mutta maisemat oli henkeäsalpaavan kauniit.





~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
VOLCÁN COTOPAXI

Yhtenä sunnuntaina käytiin Cotopaxin kansallispuistossa tervehtimässä tulivuori Cotopaxia. Tulivuori on Ecuadorin toiseksi korkein, 5897 m. Se on aktiivinen, muttei ole purkautunut yli sataan vuoteen. Päästiin autolla 4300 metriin, ja siitä kivuttiin hieman yli 4800 metriin. Ilman ohuus tuntui jonkin verran, kipuaminen oli hidasta ja hengitys tiheää.. Ei tullu kuitenkaan muuta kuin pientä päänsärkyä joka helpotti kun lepäs välillä. Oli superkaunista,
ja hyvä reissu kaiken kaikkiaan.
















Kuvan alaosassa Andien susi. Kuva on otettu n.4800 metristä, valitettavasti mun kamera ei pystyny ikuistaa kuinka makeet noi maisemat oikeasti oli sieltä katsottuna.


On se kaunis.. 8)

Mountainbikellä alas, eka jarrutellen varovasti
..totuttuani pyörään kovempaa ja kovempaa.. Oli superhauskaa!


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
BAÑOS









Mnää!




Yks viikonloppu vietettiin Baños de Agua Santa- kaupungissa. Se on tunnettu monista vesiputouksistaan ja kylpylöistään. Vasemmalla kaupungin keskustassa sijaitseva pieni vesiputous, Cascada de la Virgen.



Kukkasia ja kasvillisuutta riittää onneksi muualla, koska Quitossa ei niistä pääse oikein nauttimaan.

Yhtä vesiputousta päästiin kattoo lähempää, man it was beautiful.!


















~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vähäse Quitoa....

Jauhantaa

Pääsin töihin 3 päivän saikkuni ja viikonlopun jälkeen, ja tapahtui ihme: meillä oli kokous, jossa jaettiin työtehtäviä. Yhden työntekijän puheista suuri osa meni ohi, koska mies puhui nopeasti ja espanjaa kaiken lisäksi (hoh hoh..). Mutta: ilmeisesti pääsen kerran viikossa mukaan vierailemaan perheissä, ja saatiin Ainon kanssa vastuuksi järjestää jonkinlainen opetuksellinen iltapäivä tän kuun loppupuolella. Jippijaijee, vihdoin jotain haasteellista ja mielenkiintoista, ainaisten läksyissä auttamisen lisäksi, Awesome-o!

Ollaan viikonloppuna suuntaamassa mahdollisesti Amazonin sademetsään, ehkä neljän päivän reissulle. Jos huomenna saadaan ostettua paikkamme perjantaina lähtevään retkikuntaan. Odotan innolla, näen jo silmieni edessä kaikki ne ötökät, hämähäkit ja käärmeet ja lihansyöjäkasvit ja ja ja...
Reissua varten piti tänään käydä nostamassa moneycashia, joka on jokaikinen kerta yhtä epämieluisaa, kun kuumottelen mahdollisia ryöväreitä. Yksi ehdottomasti ikävimmistä jutuista täällä ollessa on se, että varkaita ja rosmoja riittää, ja sen takia mukana ei voi pitää mitään ylimääräistä. Rahojen, kameran, kännykän ja passin kanssa pitää olla tarkkana; passista ei kannata pitää mukanaan muuta kuin kopiota, kännykän jätän suosiolla aina kotiin, kamera on mukana vain oikeastaan reissuilla (ja sielläkään ei välttämättä koko aikaa laukussa, vaan lukkojen takana jossakin) ja rahaa vain sen verran taskussa, mitä arvioi käyttävänsä. Suomessa voi kuunnella fäncyä mp3-soitintaan, puhua puhelimeen samaan aikaan ja ottaa järjestelmäkameralla kuvan itsestään kaivelemassa rahojaan lompakostaan julkisissa liikennevälineissä. Se on hienoa, ettei tarvii pelätä jonkun haluavan ryöstää sinua. Kaipaan sellasta vapautta. Täällä ihmiset on vaan niin köyhiä, ja se ajaa kaiketi ymmärrettävästi rosmouden tielle. Onneks kaikki köyhät ei oo rosmoi sentään, muuten meininki ois aika kaaoottinen, koska täällä lähes kaikki on melko köyhiä. Onneks ruoka on sentään halpaa täällä.
Mielenkiintoista perspektiiviä saa yltäkylläisyyden kyllästämään Suomi-meininkiin, jossa kulutetaan -tyyliin- kaikkea roimasti yli tarpeiden. Ei siinä, onhan täälläkin rikkaita ihmisiä, jotka kuluttaa yhtä lailla. Mutta ei se tarkoita, että siinä ois yhtään mitään järkeä. Hajothus kulutusyhteiskunta! Ois hienoa jos yleisesti ymmärrettäisiin, ettei sillä materialla onnea löydetä, vaan kannattaisi löytää ja etsiä ennemminkin oma itsensä, ihan jonkun muun kuin erinäisten ulkoisten hyödykkeiden avulla. Palata jonnekin sinne ihmisolion alkuaikoihin, kunnioittaa luontoa, elämää yleensä ja muita ihmisiä, ja lopettaa/vastustaa/vähentää/(mikä sana tähän nyt sopisi parhaiten, en tiedä) omalta osaltaan tän maapallon resurssien ja ihmiselämien sairas hyväksikäyttö. Ja kai se ois aika oleellista käsittää, että jokaisella teolla on seurauksensa vaikkei niitä pääsisikään omin silmin todistamaan. Ylipäänsä pitäis osata nähdä pidemmälle omien tekojensa vaikutukset, eikä toimia jatkuvasti oman hetkellisen nautintonsa takia ajattelematta yhtään mitään omaa napaa pidemmälle (painopiste sanan jatkuvasti kohdalla). En tarkoita että olisin itse joku pyhimys näiden asioiden suhteen, mutta yritän kovasti (en olla pyhimys, mutta.. no, ehkä pointti tuli selväksi, tai sit ei).
OHHoijaa, tekipähän ilmeisesti mieli vähän jauhaa, suppeeksi jää tämäkin pohdinta, mut nyt tuli loppu tän päivän jaaritteluille.
Kapitalismi alas!

Terve, ei terve, terve?

HOLA-OLA-LA-A.
Eilen luulin olevani jo terve, vaan en ollutkaan. Tänään on ollu melkolailla normaaliolo koko päivän, joten uskallan toivoa, että mahapöpö on lähteny vihdoin kävelee mun vatsasta. Oli jo aikakin. Ja siten tänään uskalsin poistua kotipesästä Ainon kanssa moikkaamaan Pichincha tulivuoren toista huippua (Pichincha on aivan lähellä sijaitseva aktiivinen tulivuori), jonka nimi on Rucu (= vanha henkilö quichuan kielellä)(Quichua on siis Ecuadorin alkuperäiskieli)(Paljon sulkeisia, huomaan.). Mentiin ylös korkeallekorkealle 4100 metriin Teleferiqolla, josta näki hienosti Quiton jättimäisyyden.



Huonon sään takia ei kuitenkaan ylhäällä ollessamme nähty mitään tulivuoren tapaistakaan. Matkalla oli hyvä sää, mutta ylhäällä oli aivan pilvistä ja sateista, kaikki vuoret oli kadonnu pilviverhon taakse. Keskityin siis valokuvaamaan kasveja. : D Tosin sekin oli vähän haastavaa kun satoi koko ajan.
Täytyy joku toinen AURINKOINEN tai SELKEÄ päivä käydä kattomassa Pichinchan korkeampi Guagua="vauva" huippu, jonne on ilmeisesti aika paljon kipuamista.
Tääl ei vaan valitettavasti taida koskaan tietää varmasti, onko päivä aurinkoinen tai selkeä, kun sää vaihtelee päivän mittaan laidasta toiseen. Tänään aamulla oli ihanan aurinkoista ja lämmintä ja niiin ihanan kesäistä, mutta kun palattiin kotiin ulkona oli +13 astetta ja satoi kaatamalla. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että täällä on talvi, ja tosiaan sadekausi. Huhtikuu on Quitossa sateisin kuukausi koko vuodessa, ja keskimäärin sateettomia päiviä on 4.. Meillä kävi vaan hyvä mäihä sen suhteen, että maaliskuu oli harvinaisen kuiva ja lämmin kuukausi vuodenaikaan nähden. Hyvä niin.

No joka tapauksessa tässä kuvia, niistä kukkasista..





Nähtiin pikkiriikkinen puputin siellä, sil ei ollu silmätkään auennu, ja se piti sateelta suojaa kasvien alla. Aww aww aww aww awwwwww aw aw..


Vaikkei sää ollu toiveiden mukainen, oli ihanaa päästä ulkoilemaan, ja ulos tästä kämpästä! Neljä päivää sisällä alko hajottaa vahvasti mun levotonta sieluain.
Kipeenä ollessa tuli vahva koti-ikävä, täytyy myöntää. Piirsinkin ikävästä inspiroituneena tusseilla ekan piirustukseni (duunissa tekemieni lisäks). (Kuva on vähän tummahko.., no can do. Tyypit on aika muumei, muumit on kivoi.)



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, kiitti ja kuitti.

Stomach freak-out

Iski sit tällai vähän pidempiaikainen vatsatauti, kolmas päivä menossa, ja elämä on ihanaa.
Sisällä on niin kiva hengailla ja mahtavaa kun ruoka pysyy sisällä!

Nojoseimeniskokoviikonloppupiloilletämäntakianiinolisinonnellinen.!
Tän viikonlopun tarkotuksena olis vähän tutustuu Quitoon, käydä ehkäpä Mitad del Mundossa ja Pichincha-tulivuoren lähettyvillä. Vamos a ver.

Voittajafiiiwis!

Semana santa o quizá semana tranca

Buenas nochess!

Pääsiäinen sujui varsin hilpeissä tunnelmissa Montañitan rantakylässä. Ilma oli kuumankostea, joten meri veti aika paljon puoleensa. Albiino kuten minä saa kärsiä siitä ihon punoituksena. Mutta uiminen oli sen arvoista, merivesi oli ihanan lämmintä, just sopivaa. Oli mielenkiintoista nähdä Ecuadorin rannikkoa, kun lähinnä on tullut vietettyä aikaa vuoristossa. Vuoristo ja vuoret on <3, mut oli toi rantailu vaihteeksi ihanaa ja voisin kyllä kuvitella asuvani jossain sielläpäin jonkin aikaa.. Bussimatkat oli +/-. Menomatka oli huomattavasti miellyttävämpi, koska bussi ei pysähdellyt koko aikaa (tosin välillä jäi tietty jumittelemaan, niinku täällä on tapana.. aina saa odottaa, joka paikassa.) eikä musiikki soinu läpi yön Maisemat aamulla maaseudulla oli upeat, puita ja muita vihreitä kasveja joka puolella. Takasin päin tullessa dösä jumitti milloin missäkin, odotti seuraavat matkaajat kyytiin, musa soi ja ovi oli auki koko matkan ajan. Hrrrrrrrrrrrrr. Tosin kuuman rantailun jälkeen viileys oli ihan tervetullutta, mut taisin saada pienen flunssan ton takastulomatkan bussin "tuuletuksen" ansiosta.

Montañita vaikutti rennolta, melko turistisoituneelta (tosin aika paljon oli turisteja Ecuadorista), virkeeltä bilerantakylältä. Aika paljon ihmiset siellä juhli, mut meno oli positiivista ja ihmiset iloisia. Mikäs sen kivempaa. :--)



Öinen ranta oli upea, tähtitaivas ja meren kuohuvat ja pauhaavat aallot yhdessä oli hieno elämys. Kaunista, me gustaba muchisimo.!

Bujaka

Huuh, chuchaqui.. =hangover.
Hyvää pääsiäistä, meikät lähtee tänään illallamyöhään yöbussilla kohti Montañitan rantaa. Can't wait man!
Kysymys: miks kaikki sämpylät on tehty voihin? Plz man, haluun oikeeta leipää.
Ruisleipäpaketin jos saisin ni oisin aika taivaissa.