maanantai 26. huhtikuuta 2010

Elämää, sitä elämää



Tekee mieli kirjoittaa jotakin jostakin.
Joten kirjoitan.
Tänään en ollut töissä. Flunssa vaivaa ja pään tyynyyn painaa.
Jäljellä NELJÄ viikkoa. Yksi kuukausi. 29 päivää. Lähtöön.
Miten voi olla että aika menee näin nopeasti? Melkein en meinaa uskoa, mutta pakko son kun niin se vaan on!
Harjoittelukin kaiken turhauttavaisuuden keskeltä on mennyt sairaan nopeasti. Mitä olen oppinut? Esimerkkejä:
-tekemään 10 eri palapeliä, mm. Ihaa, Madagascar ja Puuha-Pete aiheisia.
-sanomaan MUY BIEN HECHO!
-istumaan monta tuntia tekemättä mitään erityistä
-kertomaan, että olen Onerva ja Suomestahan tässä ollaan
-olemaan hiljaa ruokapöydässä
-oppinut tekemään matikkapalapelejä, siis sillain, että on kaksi paperia, molempiin tehdään ruudukot, toisen toiselle puolelle piirretään nätti kuva ja toiselle puolelle tehdään laskut, toiseen paperiin kirjoitetaan vastaukset
-tulemaan myöhässä joka päivä töihin
-oppinut tykkäämään murrosikäisen pojan lauluista

Siinä jotain. Melkoisia saavutuksia, varsinkin ekasta olen todella ylpeä, ne palapelit on haastavia!

Täällä jengi tykkää laulaa. Kaikki laulaa. Tai ei kaikki, mutta monet. Ja julkisesti vieläpä - bussissa, kadulla, kaupassa. Millon ikinä tuleekaan sellainen biisi että tekee mieli vähän laulaa, ni eipä sitä paljoa häpeillä, vaan annetaan musiikin viedä mukanaan. Mä diggaan. Laulaminen on positiivista ja vapauttavaa. Suomi on varmaan aika hiljainen paikka mä luulen. Varsinkin tän metelöivän Ecuadorin jälkeen. Täytyy varmaan itse alkaa harrastaa julkilaulamista enemmän, ku palaan Suomeen. Oon myös alkanu tykkää salsasta. Reggaeton ei yleensä vieläkään uppoo, kummallista.
Tykkään ihmisten avoimesta asenteesta ja positiivisuudesta.
En tykkää lirkuttelevista miehistä, niistä on kiva päästä eroon.

Neljä!! viikkoa!! NELJÄ!! VIIKKOA!! Ömmömmöm. Ja yksi päivä.
Toivon, että Suomessa on tosi lämmin kesä jo kun palaan, vähänkö jäädyn muuten. Toisaalta mulla on kyllä ostettuna pari uutta villapaitaa ja pipoa ja villasukkaa joten ehkä pärjään viileämmässäkin. Mutta täällä kun on niin mukavan lämmintä, suurimmaksi osaksi.
Toivon myös että Suomeen on kasvanut vuoria ja muodostunut vesiputouksia ja että se on muuttanut päiväntasaajalle. Vuoria toivon eniten. Vuoret on mun rakkaus, en tiedä miten selviän päivääkään näkemättä vuoria.
Palaaminen 2800 metristä NOLLAAN voi myös tuntua huimalta. Musta tulee huippu-urheilija kun palaan Suomeen. Päätös.



Nyt keskityn kyllä nauttimaan näistä 29:stä viimeisestä päivästä, enkä mieti palaamista ennen kuin palaan. Päätös.

Aion myös syödä avokadoja, banaaneja, mangoja, litsejä ja kroisantteja paljon. Päätös.

2 kommenttia:

  1. Täällä keväistyy hyvää vauhtia eli jos hyvin käy niin voikin olla ihan lämmin kun tuut. Pidetään joku puistopäivä sit! Noita vuoria sun muita voi olla vähän vaikeampi järjestää, joten nauti niistä nyt vielä kun voit :D

    Aika on kyllä mennyt niiin nopeesti. Tuntuu että vastahan te lähitte ja vastahan mäkin aloitin harjoittelun ja nyt on enää 8 päivää jäljellä ja vastahan täällä oli ihan huikeat määrät lunta niin että olin varma ettei se ikinä sula pois! Nyt näytti tosi eksoottiselta jo toi sun lähtö kuva Koivukylän asemalta kun siinä oli niin talvi. Vielä mielettömämpiä on tietty noi kaikki muut kuvat sieltä kaukaa. Voin vaan uskoa miten mieletöntä se on siellä paikan päällä!

    Ja edellisestä merkinnästä viel että uuuu riippukeinu ja voi vitsit miten paljon kaikkea hienoa teil on sit mukananne kun tuutte sieltä! Tavaraa mut pään sisällä varsinki ootte näyttäneet tehneen vaikka mitä mieltöntä siellä!! Hyvää viimeistä kuukautta hei!

    Meira

    VastaaPoista
  2. Nii, vuoret on jätettävä taakse, muttei onneksi ihan vielä. :)

    Ja kylläkyllä, puistopäivä ehdottomasti järkättävä. Eiköhän se onnistu hyvin, toivotaan hyviä puistokelejä koko kesälle!

    En tosiaankaan ymmärrä ajan kulua, mutta oon nauttinut olostani täällä paljon, ollut ihan mahtava kokemus. Vaikkei harjoittelupaikka nyt ihan ollutkaan sitä mitä odotettiin. Hienoo että sullakin alkaa harjoittelu olla purkissa, toivottavasti se on ollu antoisa!

    Ja kiiiiitos!, täytyy ottaa kaikki ilo irti viimeisistä viikoista, ja nähään sit ku palaan Suomenmaahan. :) Kivaa vappua ja kevään jatkoa, toivottavasti kesä saapuu sinne pian!

    VastaaPoista